Pääsykokeisiin lukeminen kannattaa todistusvalinnasta huolimatta
Heippa!
Olen Petra Pynnönen, kolmannen vuoden opiskelija, ja toimin tänä keväänä Judica-valmennuksen toisena valmennuskurssivastaavana. Omalla kohdallani ovet oikikseen avautuivat kolmannella yrittämällä. Ensimmäisenä vuonna ei ollut motivaatio kohdallaan ja toisena vuonna lukutekniikassa oli paljonkin korjattavaa. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin siltä, että vastahan minä luin pääsykokeisiin, valintamenettely on kerennyt muuttua omistakin hakukeväistä.
Keväällä 2019 oli ensimmäistä kertaa mahdollista päästä sisään oikeustieteelliseen todistusvalinnalla, eli pelkästään ylioppilastodistuksen arvosanoilla. Todistusvalinta koskee vain ensikertalaisia, eli niitä, jotka hakevat ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa. Keväällä 2019 noin 20% hakijoista valittiin todistusvalinnalla ja loput 80% valintakokeella. Pisterajat vaihtelivat yliopistokohtaisesti 46 pisteestä 41,5 pisteeseen maksimipisteiden ollessa 47,5. Kuten odotettua, taso on ollut kova ja opiskelupaikan saaminen on edellyttänyt hyviä arvosanoja.
Tänä keväänä 2020 todistusvalinnalla sisään valittavien määrä nousee 40 %:iin. Pisteytysperusteet muuttuivat myös hieman viime keväästä, pisteitä saa nyt äidinkielestä ja neljästä muusta hakijalle parhaat pisteet tuottavasta oppiaineesta. Painotuksiin voit tutustua tarkemmin sivuilla oikeustieteet.fi/pisteytys. Vaikka todistuksella valittavien määrä tuplaantuu, kannustan sinua silti hyvistäkin arvosanoista huolimatta lukemaan valintakokeeseen – näin varmistat sen, että oikeustieteellinen ala todella kiinnostaa sinua. Suurimman osan sisään pääsevistä täytyy yhä onnistua pääsykokeessa. Jos et tule valituksi ylioppilastodistuksesi perusteella, vain menestyksesi pääsykokeessa ratkaisee.
Lisäksi lukuaika on lyhentynyt vuosi vuodelta. Valintakoekirjallisuuden ilmestymisestä aikaa pääsykoesaliin astumiseen on noin kuukausi, mikä tarkoittaa todella tiivistä lukuaikaa. Valmistautuminen pääsykoekevääseen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Etukäteen pääsykokeeseen voi valmistautua tutustumalla oikeustieteille ominaiseen luku- ja vastaustekniikkaan – eli ns. opiskella opiskelemista. Itselle sopivan opiskelutekniikan löytäminen ajoissa on ensiarvoisen tärkeää etenkin nyt, kun lukuaika on niin lyhyt. Judica-valmennuksen materiaalipakettiin kuuluu luku- ja vastaustekniikkaopas, joka lähetetään kurssilaisille hyvissä ajoin ennen kirjallisuuden julkaisemista.
Sisään pääseminen ei todellakaan ole mahdotonta, kunhan motivaatio on kohdallaan ja opiskelutekniikka kunnossa! Me autamme sinua unelmasi saavuttamisessa.