Judica-valmennus
  • Etusivu
  • Keitä olemme
  • Opiskelijavalinta
  • Materiaalipaketti
  • Blogi
  • Tilaa
  • Valmennuskurssin alusta
  • Menu Menu
  • 0Shopping Cart

Työnteko opiskeluaikana

Pitkäaikainen unelmani asianajotoimistossa työskentelystä, joka myös siivitti minut sisään oikeustieteelliseen, toteutui kolmannen opiskeluvuoteni tammikuussa. Olin ehtinyt laittaa kesätyöhakemuksia muutamiin alan yrityksiin, ja muutaman päivän kuluttua hakemukseni lähettämisestä eräs toimitusjohtaja soitti minulle ja kysyi, että pääsisinkö seuraavana päivänä töihin. Siitä se sitten alkoi – aloitin heti seuraavana päivänä varaston ja toimistotilojen uudelleenjärjestelyn sekä arkistoinnin merkeissä, mistä olen pikkuhiljaa siirtynyt samaisessa yrityksessä yhä vain vaativampiin ja vaativampiin työtehtäviin.

 

Harjoittelijan työt koostuvat pitkälti asianajotoimiston arjen pyörittämisestä sekä juristien avustamisesta toimeksiannoissa. Alkuvaiheessa työtehtäviini kuului mm. yksinkertaisten asiakirjaluonnosten laatimista, juristien toimeksiantoja varten tehtävää tiedonhankintaa, puhelimeen vastaamista, sähköpostin käsittelyä sekä saapuvan ja lähtevän postin käsittelyä. Työnteko on hyvin sovitettavissa opiskeluihin, mitä toki pandemiasta johtuva etäaika on vielä entisestään edesauttanut. Heti ensimmäisistä päivistä lähtien tapahtunut opintojen parissa opitun konkretisoituminen on myös tehostanut oppimista. Koen, että omalla kohdallani oli hyötyä siitä, että olin ehtinyt jo käydä paljon perusopintoja, jolloin töiden kautta saatu tieto on päässyt kerääntymään aiemmin opitun päälle. Tämän vuoksi ei kannata stressata liikaa siitä, jos ei heti opintojen alkuvaiheessa pääse oman alan töihin.

 

Vastuu ja työn vaativuus ovat lisääntyneet asteittain, ja tällä hetkellä toimiston vanhimpana oikkarina työnkuvani koostuu pääasiassa juristien avustamisesta toimeksiannoissa. Asiakirjaluonnosten laadinta, asiakirjojen hankinta, tiedonkeruu ja yhteydenpito asiakkaisiin on arkipäivää, ja toimenkuva alkaakin lähestyä vastavalmistuneen juristin työskentelyä.

 

Lukuprosessissa kannattaa ehdottomasti hyödyntää omia unelmia ja pitää ne kirkkaana mielessä, oli se sitten asianajotoimistossa, syyttäjänä, tuomarina taikka jonkin aivan muun parissa työskentely. Jo hyvissä ajoin ennen luku-urakan alkamista on hyvä luoda itselleen ainakin jonkinlainen kuva siitä, mitä voisi haluta tulevaisuudessa tehdä, jotta on jokin konkreettinen tavoite, jota kohti pyrkiä. Oikeustieteellinen avaa monia ovia lukuisiin eri työtehtäviin niin yksityissektorilla, valtiolla kuin kolmannellakin sektorilla, ja työllistymisaste on korkea. Mikä tahansa unelmasi onkaan, kannattaa se pitää aktiivisesti mielessä lukuprosessin edetessä ja etenkin silloin, kun se tuntuu kaikista puuduttavimmalta. Ajatus auttaa tällöin jaksamaan läpi hankalimmiltakin tuntuvien hetkien.

 

Tsemppiä luku-urakkaan!

 

Henna Olkkonen, oikeusnotaari, 4. vuosikurssi

https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/IMG_8701-768x512-1.jpg 512 768 judicavalmennus https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png judicavalmennus2022-02-19 13:39:292023-12-20 14:53:49Työnteko opiskeluaikana

Lisää blogikirjoituksia

  • Välitsempit!6.5.2023 - 14:26
  • Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen22.4.2023 - 14:33
  • Sähköinen valintakoe15.4.2023 - 14:35
  • Valmennuskurssi henkisenä tukena8.4.2023 - 13:37
  • Polkuni oikikseen1.4.2023 - 13:39
Judica-valmennus

Valmennuskurssivastaavat:

valmennus@judica.fi

Postiosoite:
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry
Itä-Suomen yliopisto / Oikeustieteet
PL 111
80101 Joensuu

Pikavalikko

Keitä olemme
Opiskelijavalinta
Materiaalipaketti
Blogi
Tilaa
Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

Yleiset sopimusehdot

Valmennuskurssin alusta

Some
PääsykoetarinaniVuosijuhlat
Scroll to top

Käytämme evästeitä, mahdollistaaksemme parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston käyttöehdot.

HyväksyTietosuojaseloste


How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only