Judica-valmennus
  • Etusivu
  • Keitä olemme
  • Opiskelijavalinta
  • Materiaalipaketti
  • Blogi
  • Tilaa
  • Valmennuskurssin alusta
  • Menu Menu
  • 0Shopping Cart

Fuksiviikko Judicassa

Moikka, nimeni on Ronja ja olen ensimmäisen vuoden opiskelija Itä-Suomen yliopiston oikiksessa. Pääsin oikikseen toisella hakukerrallani ja olin parin välivuoden aikana ehtinyt haaveilemaan oikiksessa opiskelusta ja opiskelijaelämästä riittämiin – odotukseni oikiksen suhteen olivat siis korkealla. Vaikka olinkin täpinöissäni ja odottavin mielin, päätin siitä huolimatta lähteä viettämään fuksiviikkoa oikeastaan täysin ilman minkäänlaisia odotuksia ja ennakkoluuloja. Se todellakin kannatti, sillä fuksiviikko tulee säilymään mielessäni yhtenä elämäni hauskimmista viikoista. Spontaanilla asenteella ja avoimin mielin sinunkin fuksiviikostasi tulee vähintään unohtumaton!

Judican fuksiviikko 2017 alkoi jo varsinaista lukuvuotta edeltävänä iltana Kick Off -tutustumisillan merkeissä. Fuksit ja tuutorit tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa ja uteliaan jännittyneitä katseita vaihdeltiin. Meidät fuksit jaettiin tuutoriryhmiin ja jatkoimme yhtä matkaa erääseen baariin lasillisten ääreen. Ohjelmassa oli rentoa jutusteltua ja tutustumista omaan tuutoriryhmään sekä muihin fukseihin. Jokaista tuutoriryhmää kohden oli kaksi tuutoria, joten hiljaisia hetkiä ei tullut. Ainakin itseäni vaivannut alkujännitys hälveni nopeasti huomattuani tulevani erittäin hyvin juttuun oman tuutoriryhmäni kanssa. Minusta oli hienoa, että tuutorit olivat panostaneet tutustumiseen jo ennen itse lukuvuoden alkamista. Jännitys purkautuikin juuri tuona ensimmäisenä Kick Off -iltana huomattuani, että niin uudet fuksit kuin tuutoritkin ovat mahtavaa porukkaa. Illan ansiosta yliopistolle saapuminen ensimmäistä kertaa seuraavana päivänä ei jännittänyt miltei yhtään. Itselleni jäi jo ensimmäisestä illasta fiilis, että meillä on täällä Joensuussa koossa mahtava porukka ja fuksivuodesta tulisi kaikilla tavoin huikea.

Perjantai-iltana vuorossa oli Beer Pong -turnaus fuksien ja tuutorien kesken (paikalle oli toki eksynyt muutamia vanhempiakin opiskelijoita). Lähes kaikki fuksit lähtivät rohkeasti mukaan pelaamaan tätä bileiden hittipeliä enkä itsekään loppujen lopuksi pysynyt laskuissa pelattujen pelieni määrästä. Kilpailuhenkisimmät yksilöt pelasivatkin pelin toisensa jälkeen, kun taas toiset pitivät välillä ansaittuja juttelutaukoja. Tällaisen aktiviteetin lomassa on helppo rennolla tavalla tutustua paremmin muihin fukseihin, mutta halutessaan voi keskittyä vain pelaamiseen – ei paineita väkisin tutustumisesta siis! Ilta ei suinkaan päättynyt Beer Pongiin vaan jatkoimmekin paikalliseen yökerhoon Ilonaan, jossa poppoomme viihtyikin pikkutunneille saakka. Tuohon iltaan mahtui paljon naurua ja hauskanpitoa ja viimeisetkin jännityksen rippeet karisivat viimeistään tuona iltana. Tämä ilta oli ehdottomasti yksi fuksiviikon hauskimmista!

Perjantain rankan Beer Pong -turnauksen jälkeen keräännyimme lauantaipäivänä kirkkopuistoon piknikille yhdessä oikeustieteiden laitoksen toisen ainejärjestön Legio Ostiensis ry:n kanssa. Urheat tuutorimme olivat raahanneet paikalle grillin (niin spektaakkelimaisesti, että heidät oli bongattu Jodeliin) ja sääkin suosi meitä. Grillailun ja rennon yhdessäolon (ja edellisen illan Beer Pong -turnauksesta toipumisen) lisäksi tutustuimme toisiimme muun muassa speed datingin ja erilaisten pelien muodossa. Speed dating ei tässä ollut perinteistä lajia vaan meille annettiin erilaisia enemmän tai vähemmän mielipiteitä herättäviä aiheita, josta keskustelimme aina noin minuutin toisen ainejärjestön edustajan kanssa. Hauska tapa oppia tuntemaan uusia ihmisiä! Kirkkopuisto alueena on iso ja tasaista nurmikkoa löytyy, joten kahden ainejärjestön fuksit mahtuivat hyvin rellestämään. Itse asiassa kirkkopuisto on niin viihtyisä paikka, että olemme tuutorryhmäni kanssa pikniköineet siellä ihan vapaa-ajallakin.

[aesop_image imgwidth=”400px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/02/Piknik-2017-4.jpg” align=”center” lightbox=”off” captionposition=”center” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

Sunnuntai-iltana fuksiviikko jatkui hohtokeilauksen merkeissä Viihdekeilahalli Cosmicissa.  Olimme jakautuneet sikin sokin joukkueisiin kuitenkin niin, että joukkueissa oli aina yksi tuutori. Hohtokeilaus on aina hauskaa ja oli hienoa, että tuutorit olivat järjestäneet sunnuntaiksikin ohjelmaa. Monet Itä-Suomen yliopiston oikikseen opiskelemaan tulleet ovat kotoisin kaukaa, joten tapahtumat myös viikonloppuisin takasivat, ettei koti-ikävää ehtinyt missään vaiheessa tulemaan.

Hieman asiapitoisempaa ohjelmaa saimme maanantaina, nimittäin Lakimiesliiton fuksi-infon. Lakimiesliiton jäseneksi pääsee automaattisesti liittyessään ainejärjestöön eikä liiton opiskelijajäsenyys maksa mitään ylimääräistä. Fuksi-infossa Lakimiesliiton opiskelija-asiamies esitteli meille liiton tehtäviä ja toimintaa ja saimme esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä (kysymyksen esittämisestä sai Oikkari ei kiusaa -haalarimerkin, joten kannatti kysellä!). Asiaosuuden ollessa ohi emme suinkaan lähteneet kotiin vaan yliopiston tila muuttui nopeasti Beer Pong ja Flip Cup pöytien valtaamiksi etkoiksi ennen syksyn ensimmäisiä haalaribileitä. Tässä välissä on sanottava, että Judican poppoolla ei ole todellakaan vaikeuksia luoda bilefiilistä, vaikka oltaisiin niinkin arkisessa paikassa kuin yliopistolla! Fukseilla ei vielä tässä vaiheessa tietenkään haalareita ollut, mutta olimme silti enemmän kuin tervetulleita syksyn ensimmäisiin haalaribileisiin, jotka järjestettiin jo tutuksi tulleessa Ilonassa. Baari oli täynnä bilekansaa ja sanomattakin oli selvää, että kesän jäljiltä tunnelma oli katossa!

Tiistaina pääsimme tutustumaan aivan yliopiston kupeessa sijaitsevaan Tiedepuistoon TTT eli Tiedepuisto tutuksi tunnissa -tapahtuman merkeissä yhdessä kauppatieteiden fuksien kanssa. Kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestöllä Optimi ry:llä ja Judicalla on muitakin yhteisiä tapahtumia pitkin vuotta, joten oli hyvä tutustua tuleviin sitsitovereihin hieman jo ennalta. Itse paikka, Joensuun Tiedepuisto, on eräänlainen Joensuun elinkeinoelämän keskus ja puitteet olivat sen mukaiset! Paikan päällä saimme ensiksi esittelyn Tiedepuistosta ja Joensuu Entrepreneurship Societystä, jonka jälkeen saunoimme ja söimme pitsaa. Saivatpa penkkiurheilusta kiinnostuneet katsella korispeliäkin Tiedepuiston isolta screeniltä. Illan tutustumispuoli oli hoidettu muun muassa sillä kuuluisalla jo piknikillä tutuksi tulleella kaverillisella speed datingillä, mikä olikin Judican fukseille jo tuttua hommaa.

Kauppiksen ja oikiksen ainejärjestöjen yhteisen ohjelman jälkeen keskiviikkona kampuksen valtasi tapahtuma, joka tuo joka syksy koko yliopiston jo fuksiviikolla yhteen – nimittäin kaupunkisuunnistus. Kaupunkisuunnistuksessa jakauduimme joukkueisiin ja pukeuduimme itse keksimämme teeman mukaisesti. Kaupunkisuunnistuksen ideana on kiertää ainejärjestöjen pitämiä rasteja ja suorittaa rasteilla erilaisia tehtäviä, joista saa pisteitä. Joensuun kampuksellakin ainejärjestöjä on melko paljon, joten hauskojen rastien loppumisesta kesken ei ole pelkoa. Joukkueemme, joka oli rosvoteemainen, suorittikin kaupunkisuunnistuspassiin tarvittavan määrän rasteja kunnialla! Jatkoja juhlittiin tuttuun tapaan Ilonassa, jonka tanssilattia tulikin hyvin tutuksi fuksiviikon aikana.

[aesop_image imgwidth=”400px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/02/P9061969.jpg” align=”center” lightbox=”off” captionposition=”center” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

Torstaina vuorossa oli fuksiviikon ’’pääpäivä’’ – Baarikierros. Baarikierroksella meidät jaettiin ryhmiin ja pääsimme tutustumaan paremmin myös muihin kuin oman tuutoriryhmän fukseihin. Kiersimme Joensuun baareja, joissa vanhemmat opiskelijat ja hallitus pitivät hauskaakin hauskempia rasteja. Baarikierros oli siis Judican fuksiviikon huipennus eikä syyttä! Baarikierrokseen kuuluivat tietysti jatkot, jotka pidettiin keskustassa sijaitsevalla Metsätalolla. Paikka oli viihtyisä ja mahdollisuus saunomiseenkin oli. Pieni osa meistä fukseista lähti vielä seuraavana aamuna Helsinkiin oikkarifukseille suunnatulle Boreniuksen phuksiristeilylle, joka oli kyllä erittäin tervetullut kokemus edellisen illan baarikierroksen jälkeen. Ruoka oli hyvää ja meri-ilma virkisti kummasti!

Fuksiviikko ei suinkaan päättynyt rankkaan baarikierrokseen vaan jatkui seuraavalla viikolla muun muassa ELSA Joensuun fuksi-infolla, jossa ELSA Joensuun aktiivit kertoivat ELSAn toiminnasta. ELSA on siis eurooppalaisia oikkareita yhdistävä järjestö. ELSA oli varmasti monelle fukseista vielä melko tuntematon käsite, joten mielestäni oli ensiarvoisen tärkeää, että jo opintojen alkumetreillä saimme tietoa ELSAn tarjoamista mahdollisuuksista ja sen toiminnasta. Monet fukseista ovatkin lähteneet aktiivisesti mukaan ELSAn toimintaan! Oikiksessa opiskellessa käydään myös erilaisilla excursioilla, tutummin excuilla. Excut ovat ns. opintovierailuja, useimmiten yrityksiin. Jo fuksiviikolla kävimme fuksiexculla kahdessa joensuulaisessa asianajotoimistossa. Oli mielenkiintoista nähdä jo opintojen alkumetreillä, millaista työtä asianajotoimistoissa tehdään – harva meistä on kuitenkaan ennen opintoja käynyt asianajotoimistoissa tutustumassa.

 

Fuksiviikkomme päättyi ELSAn fuksisitseihin, jotka kulkivat tänä vuonna merirosvoteemaisina nimellä ’’Pirates of the Carelia”. Sitsit ovat siis akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan, pidetään puheenvuoroja sekä tietysti lauletaan. Sitseillä on tietyt säännöt, joita on noudatettava ja joiden rikkomisesta voi seurata leikkimielisiä rangaistuksia. Meillä fukseilla oli tietysti sitsisäännöt vielä vähän hakusessa, mutta se ei menoa hidastanut. Ensimmäiset sitsit olivat todella positiivinen kokemus ja antoivat esimakua tulevista akateemisista pöytäjuhlista. Sitseihin kuuluvat tietysti jatkot, joita juhlimme koko yliopiston yhteisissä Back to School -bileissä, tällä kertaa ravintola Kerubissa.

[aesop_image imgwidth=”400px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/02/8c55c177-7e65-43b4-8e34-b2a65d9636fe.jpeg” align=”center” lightbox=”on” captionposition=”left” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

Tämän vuoksi Judican fuksiviikko on vailla vertaansa:

Judican fuksiviikolla tapahtumat on ripoteltu ja lepopäiviäkin on. Näin ollen välillä saa hieman levätäkin kaiken hulinan ja uuden informaation tulvasta. Onhan paljon mukavampi juhlia, kun on välissä nukkunutkin hieman. Fuksiviikon sijasta voisi puhua pikemminkin fuksiviikoista!

Fuksiviikko ei Judicassa rajoitu vain tuutorryhmien sisäiseen bondaukseen, vaan jo alkumetreillä tulee muun fuksikatraan lisäksi tutustuttua niin hallitukseen ja vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin kuin muihinkin ainejärjestöihin sekä yrityksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei oman tuutoriryhmän kanssa jää riittävästi aikaa. Olen itse saanut tuutoriryhmästäni huikeita uusia ystäviä, joiden kanssa näemme paljon vapaa-ajallakin!

Judican fuksiviikko oli kaiken kaikkiaan huikea kokemus. Päivääkään en vaihtaisi pois.

-Ronja Lind

kirjoittaja on ensimmäisen vuoden opiskelija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella

[aesop_image imgwidth=”180px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/05/DSC_0761-2.jpg” align=”left” lightbox=”off” captionposition=”left” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

 

https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png 0 0 judicavalmennus https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png judicavalmennus2018-04-10 08:00:142018-04-10 08:00:14Fuksiviikko Judicassa
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää blogikirjoituksia

  • Välitsempit!6.5.2023 - 14:26
  • Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen22.4.2023 - 14:33
  • Sähköinen valintakoe15.4.2023 - 14:35
  • Valmennuskurssi henkisenä tukena8.4.2023 - 13:37
  • Polkuni oikikseen1.4.2023 - 13:39
Judica-valmennus

Valmennuskurssivastaavat:

valmennus@judica.fi

Postiosoite:
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry
Itä-Suomen yliopisto / Oikeustieteet
PL 111
80101 Joensuu

Pikavalikko

Keitä olemme
Opiskelijavalinta
Materiaalipaketti
Blogi
Tilaa
Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

Yleiset sopimusehdot

Valmennuskurssin alusta

Some
Opiston kautta oikikseenOpiskelutekniikat ja -taktiikat haltuun
Scroll to top

Käytämme evästeitä, mahdollistaaksemme parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston käyttöehdot.

HyväksyTietosuojaseloste


How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only