Judica-valmennus
  • Etusivu
  • Keitä olemme
  • Opiskelijavalinta
  • Materiaalipaketti
  • Blogi
  • Tilaa
  • Valmennuskurssin alusta
  • Menu Menu
  • 0Shopping Cart

Iloa opiskeluun liikunnasta

Vaikka pääsykokeisiin lukeminen on täysipäiväistä työtä ja se vaatii täydellisen omistautumisen, ei kannata kokonaan luopua itselle tärkeistä harrastuksista. Ennen kirjojen ilmestymistä kannattaa huolellisesti suunnitella omaa lukuprosessia ja miettiä itselle sopivaa päivärytmiä.

Liikunta on aina ollut tärkeä osa elämääni ja pääsykoekeväänä se auttoi minua palautumaan päivän opiskelusta. Luin pääsykokeisiin samassa lukusalissa muutamien kavereideni kanssa ja noudatimme hyväksi havaitsemiamme rutiineja. Kävimme joka päivä lounaan ja päivällisen jälkeen kävelemässä pienen muutaman minuutin pituisen lenkin, ennen kuin jatkoimme lukemista. Päivän päätteeksi kävimme aina pidemmällä lenkillä, jonka aikana päivän jumit aukesivat niin päästä kuin jaloista ja välillä kirjojen solmukohdat ratkesivat kuin itsestään.

Erilaiset pallopelit ovat lähellä sydäntäni ja lukutauoilla tulikin välillä käytyä ulkona kikkailemassa sählypallon kanssa. Itse en malttanut pitää viikoittain yhtä välipäivää lukemisesta, mutta lauantaina lopetin lukemisen hyvissä ajoin ja loppupäivä oli aikaa harrastuksille. Sunnuntaina nukuin myöhään ja jatkoin lukemista vasta iltapäivällä.

[aesop_image imgwidth=”400px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/02/Valmennuskurssi-4.-.jpg” align=”center” lightbox=”off” captionposition=”center” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

Urheiluharrastuksia on helppo jatkaa Joensuussa, jossa opiskelijoilla on todella hyvät liikuntamahdollisuudet:

  • Lenkkikerho. Maanantaisin on ainejärjestömme Judican oma lenkkikerho. Tarjolla on aina kaksi eri mittaista lenkkiä, noin 5 ja 10 kilometrin reitit. Lenkeillä noudatetaan kolmen P:n sääntöä: pitää pystyä puhumaan. Näin ollen kynnys lähteä juoksemaan on pidetty matalalla. Juoksupasseihin voi kerätä leimoja juoksuista ja tarpeeksi monella leimalla saa himoitun haalarimerkin.
  • Oikkareiden liikuntavuoro. Tiistaina on oikeustieteen opiskelijoiden oma liikuntavuoro, jossa pelataan kahden tunnin ajan erilaisia pallopelejä. Tarkoitus on, että kaikki voivat tulla pelailemaan rennosti ja omien taitojen mukaan sekä hyvässä yhteishengessä.
  • Lajikokeilut. Judica järjestää joka kuukausi lajikokeilun jäsenilleen. Olemme käyneet esimerkiksi crossfitissä, yleisurheilemassa ja luistelemassa. Ainejärjestömme oma urheiluvastaava huolehtii siitä, että jäsenten toiveita kuunnellaan kaikkiin urheiluasioihin liittyen.
  • Kamppailupäivä. Judica on järjestänyt myös kamppailupäiviä Joensuun kauppatieteiden opiskelijoiden kanssa. Lajeina ovat olleet koripallo, jalkapallo ja kirkkovenesoutu. Yhteishenkeä korottaneen päivän päätteeksi jälkipelit on käyty ainejärjestöjen yhteisessä illanvietossa palkintopokaalia saunottaen.
  • SBS Karkein. Kilpailuhenkisille oikkareille meidän oma salibandyseura SBS Karkein tarjoaa mahdollisuuden tällä hetkellä pelata salibandya miesten 5. divisioonassa, jossa aloitimme pelit viime kaudella. Harjoittelemme kaksi kertaa viikossa tavoitteellisesti, mutta hymy huulilla. Tätä ennen osallistuimme Karkeimman nimeä kantaneella joukkueella liikuntailtapäivän jalkapalloturnauksiin ja korkeakoulujen salibandyliigaan.
  • Liikuntailtapäivä järjestetään lukuvuoden aikana kerran syksyllä ja keväällä. Opetus päättyy kampuksella puoliltapäivin ja sen jälkeen on mahdollisuus osallistua erilaisiin joukkue ja yksilölajeihin. Itse olen ollut pelaamassa jalkapalloa ja kokeilemassa curlingia.

Lopulta tärkeintä on, että teet lukemisen lisäksi sopivassa määrin myös jotain sellaista, josta nautit – oli se sitten urheilua tai jotain aivan muuta. Jaksamista kevään koitokseen!

– Hessu Kosonen

kirjoittaja on kolmannen vuoden opiskelija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella sekä intohimoinen urheilija

[aesop_image imgwidth=”180px” img=”https://judica.fi/valmennus/wp-content/uploads/2018/02/Hessu-blogikuva.jpg” align=”left” lightbox=”off” captionposition=”left” revealfx=”off” overlay_revealfx=”off”]

https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/Valmennuskurssi-4.-768x605-1.jpg 605 768 judicavalmennus https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png judicavalmennus2018-02-09 08:00:202023-12-20 14:36:41Iloa opiskeluun liikunnasta

Lisää blogikirjoituksia

  • Välitsempit!6.5.2023 - 14:26
  • Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen22.4.2023 - 14:33
  • Sähköinen valintakoe15.4.2023 - 14:35
  • Valmennuskurssi henkisenä tukena8.4.2023 - 13:37
  • Polkuni oikikseen1.4.2023 - 13:39
Judica-valmennus

Valmennuskurssivastaavat:

valmennus@judica.fi

Postiosoite:
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry
Itä-Suomen yliopisto / Oikeustieteet
PL 111
80101 Joensuu

Pikavalikko

Keitä olemme
Opiskelijavalinta
Materiaalipaketti
Blogi
Tilaa
Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

Yleiset sopimusehdot

Valmennuskurssin alusta

Some
Savannan lukuvinkit pääsykoekevääseenKolmas kerta toden sanoo
Scroll to top

Käytämme evästeitä, mahdollistaaksemme parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston käyttöehdot.

HyväksyTietosuojaseloste


How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only