Judica-valmennus
  • Etusivu
  • Keitä olemme
  • Opiskelijavalinta
  • Materiaalipaketti
  • Blogi
  • Tilaa
  • Valmennuskurssin alusta
  • Menu Menu
  • 0Shopping Cart

Viime hetken vinkit pääsykokeisiin

Heippa! Täällä kirjoittelee teidän valmennuskurssivastaava Jenni. Pääsykokeet lähestyvät ja on aika valmistautua lähenevään koitokseen. Viimeisinä opiskelupäivinä on vielä hyvä kerrata vaikeimpia asioita sekä valmistautua henkisesti tulevaan koetilanteeseen. Päivää ennen koetta on kuitenkin hyvä lopettaa lukeminen ajoissa tai, jos hyvältä tuntuu, olla lukematta ollenkaan ja keskittyä rentoutumiseen. Lisäksi pääsykoepäivänä on hyvä välttää niin sanottua “paniikkilukemista”, sillä kaikki tarvittava tieto on jo omassa päässä. Tilanne on monille stressaava, mutta hyvä vinkki on esimerkiksi käydä liikkumassa luonnossa tai katsoa omaa lempisarjaa mielen rentouttamiseksi.

Tänä vuonna kokeet järjestetään ensimmäistä kertaa digitaalisina, mikä tarkoittaa, että pääsykokeet tullaan suorittamaan tietokoneella sen paikkakunnan yliopiston osoittamissa tiloissa, jonka olet yhteishakua tehdessäsi itsellesi valinnut. Digitaalista koetta ei kuitenkaan kannata jännittää liikaa, sillä tilanne on kaikille sama. Jo päivää ennen koetta on hyvä tarkistaa, että mukana on varmasti kaikki tarvittavat välineet kokeen suorittamista varten. Lista välineistä, jotka valintakokeeseen tarvitsee, löytyy oikeustieteet.fi sivustolta. Vaikka koe on digitaalinen, kannattaa sinne ottaa myös “perinteiset” kynä ja kumi muistiinpanoja/suttupaperia varten. Kokeeseen voi myös ottaa pientä evästä mukaan, mutta eväsretkeä koetilanteeseen ei kannata tehdä, sillä isoja ruokataukoja ei siellä kerkeä pitämään.

Mitä jos ei muista jotain asiaa koetilanteessa? Jos tulee tunne, että aiheesta ei muista mitään, kannattaa katsoa jotakin toista tehtävää ja palata vaikeaan tehtävään myöhemmin. Mikäli digitaalinen koe on toteutettu niin, ettei tehtävien välillä voi liikkua, älä stressaannu tästä. Tällöin vaikean tehtävän kohdalla vedä syvään henkeä, mieti missä kohtaa kirjassa aiheesta on puhuttu ja yleensä aiheesta saa loppujen lopuksi kirjoitettua edes jotakin. Lisäksi: jos jokin tehtävä on haastava sinulle, on se sitä myös muille.

Muista lukea kysymykset koetilanteessa tarkkaan. Varsinkin monivalinnoissa on perinteisesti kinkkisiä kysymyksiä, jolloin sekä kysymys, että vastausvaihtoehdot tulee lukea tarkkaan. Myös avoimet tehtävät, esseet, oikeustapaukset sekä avoimet aineistotehtävät on luettava tarkalla silmällä. Aiheen vierestä ei ikinä kannata kirjoittaa.

Kokeen jälkeen: taputtakaa itseänne olkapäälle! Olette tehneet todella ison työn ja nyt saa olla itsestään ylpeä. Menkää siis nauttimaan kesästä ja unohtakaa pääsykokeet hetkeksi, sillä nyt on aika rentoutua.

Hurjasti tsemppiä vielä kaikille näille viimeisille päiville ennen koetta!

Jenni Kajander, toisen vuoden oikeustieteen ylioppilas

https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/valmennus22-5623-1-1-768x512-1.jpeg 512 768 judicavalmennus https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png judicavalmennus2022-05-21 13:12:302023-12-20 14:56:07Viime hetken vinkit pääsykokeisiin

Lisää blogikirjoituksia

  • Välitsempit!6.5.2023 - 14:26
  • Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen22.4.2023 - 14:33
  • Sähköinen valintakoe15.4.2023 - 14:35
  • Valmennuskurssi henkisenä tukena8.4.2023 - 13:37
  • Polkuni oikikseen1.4.2023 - 13:39
Judica-valmennus

Valmennuskurssivastaavat:

valmennus@judica.fi

Postiosoite:
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry
Itä-Suomen yliopisto / Oikeustieteet
PL 111
80101 Joensuu

Pikavalikko

Keitä olemme
Opiskelijavalinta
Materiaalipaketti
Blogi
Tilaa
Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

Yleiset sopimusehdot

Valmennuskurssin alusta

Some
Ajankäyttö ja keskittyminenValmennuskurssivastaavat tutuksi ja heidän vinkit: Sara
Scroll to top

Käytämme evästeitä, mahdollistaaksemme parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston käyttöehdot.

HyväksyTietosuojaseloste


How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only