Judica-valmennus pääsykoelukemisen apuna
Hei! Olen Laura, fuksi eli ensimmäisen vuoden opiskelija täällä Joensuussa. Hain viime vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla oikikseen. Tätä ennen kosketuspintaa oikeustieteen opiskelusta olin saanut jo suorittamalla yleiset oikeusjärjestysopinnot Itä-Suomen yliopistossa. Aihe ei sinällään ollut minulle uusi, mutta pääsykoevalmistautumisen kanssa olin todella hukassa ja stressasin lukuaikaa jo reippaasti etukäteen.
Avuksi luku-urakkaani otin Judica-valmennuksen. Pyrin ensimmäisenä vaihtoehtona Itä-Suomen yliopistoon, joten heidän ainejärjestönsä valmennuspaketin ottaminen tuntui loogisimmalta vaihtoehdolta. Lisäksi valmennuspaketti oli verraten Suomen edullisin. En myöskään kokenut tarvitsevani erillisiä luentoja, vaan enemmänkin juuri tukea, apua, valmiit tiivistelmät ja harjoituspääsykokeen. Judica-valmennus siis kattoi kaikki tarpeeni erinomaisesti.
Luku- ja vastaustekniikkaopas tuli jo melko nopeasti paketin tilattuani ennen pääsykoekirjallisuuden julkaisemista. Sen luin läpi jo useampaan otteeseen heti alkuun. Kokeilin eri luku- ja oppimistekniikoita selvittääkseni jo etukäteen minulle parhaimman tekniikan uusien asioiden oppimiseen. Hyväksi koin etenkin muistilaput, värimerkinnät ja listojen opiskelun. Kaikki tekniikat eivät sopineet minulle, mutta on hyvä ennen lukuajan alkamista jo tunnistaa oman oppimistekniikkansa, ettei tee turhaa työtä ja tuhlaa aikaa pääsykoekirjojen julkistamisen jälkeen.
Ennen pääsykoekirjojen julkistamista pääsin lisäksi jo sisään Judica-valmennuksen Moodleen, jossa pääsin katsomaan erilaisia soveltavia tehtäviä. Nämä tein juuri ennen kirjojen julkistamista, jotta tehtävien vastaustapa olisi vielä muistissani. Soveltavat tehtävät ovat jatkuvasti lisääntyneet pääsykokeisiin, joten näihin kannattaa jo heti alkuun laittaa aikaa ja vaivaa. Kuitenkaan pääsykoekirjojen julkaisemisen jälkeen ei kannata kiinnittää mihinkään muuhun huomiota. Lisäksi tein jo itselleni myös lukusuunnitelman Judica-valmennuksen pohjan avulla, joka helpotti töihin tarttumista luku-urakan aikana.
Huhtikuun alussa julkaistiin pääsykoekirjat. Itse en tilannut fyysisiä kirjoja vaan käytin sähköisesti saatavilla olevia ilmaisversioita. Tulostin ne suurella rivivälillä itse, sillä koin, että merkkien kirjoittaminen tekstin väleihin helpottaa tekstien hahmotusta. Tänä vuonna sähköiset kirjat saa muistiinpanomahdollisuudella Unigrafiasta 3,3 eurolla. Samalla sain myös aloitettua luku-urakan heti ensimmäisenä päivänä. Alkuun luin kaikki kirjat vain nopeasti selaillen läpi. Jokaisen kirjan läpilukuun olin varannut kaksi päivää niin, että ensimmäisenä päivänä selasin vain kirjan nopeasti läpi, jonka jälkeen aloin läpilukemaan kirjojan nopeasti paremman ymmärryksen saamiseksi. Läpiluvun sain valmiiksi aina toisena päivänä.
Seuraavaksi aloin syventymään ensin kaikista vaikeimpaan kirjaan, joka silloin käsitteli valtiosääntöoikeutta. Tuo kirja oli mielestäni todella vaikea ymmärtää enkä hahmottanut sitä alkuunkaan. Tuolloin keskustelu kävi onneksi jo vahvana Judica-valmennuksen Moodlessa kyseisestä kirjasta, joten sieltä sai apua vaikeimpien lauseiden ymmärtämiseen. Myös Whatsappissa oleva tuutorointiryhmä tarjosi jo heti alkuun tukea vaikeissa asioissa ja siellä yhdessä haukuimme kyseistä kirjaa, kun sitä oli niin hankala lukea. Tein kirjaan paljon merkintöjä ja lopulta aloin jo vähän ymmärtämään mistä siinä oli kyse. Tähän uudelleen lukemiseen meni kolme päivää.
Judica-valmennuksen materiaalipaketin saapuessa pääsin viimein aloittamaan asioiden kunnollisen opiskelun. Käytin tiivistelmäpakettia oppimisen tukena ja luin jokaisen kirjan läpi vielä uudestaan, niin että täydensin tiivistelmää omasta mielestäni tärkeillä seikoilla. Kirjoitin tiivistelmien sekaan uusia muistiinpanoja sekä muistisääntöjä. Ulkopuolisen näkökulmasta tuo tuunattu tiivistelmävihkonen saattoi näyttää sekasotkulta, jonka joku lapsi on sutannut. Siinä oli monia eri värejä. Uudet muistiinpanot mustalla, muistisäännöt ruskealla, tärkeät termit sinisellä, listat punaisella, säännökset ja oikeusperiaatteet ympyröity punaisella ja keskeiset organisaatiot ja hallinnolliset elimet pinkillä. Lisäksi vielä keltaisella yliviivaustussilla keskeisin asia joka kappaleesta.
Kun olin tämän operaation saanut valmiiksi, en edes avannut pääsykoekirjoja ennen luku-urakan viimeistä viikkoa vaan aloin suoraan opetella asioita tiivistelmävihosta läpi, koska se oli minulle selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Aloitin aina muistelemalla mitä alaotsikon alla oli, jonka jälkeen opettelin ulkoa kaiken mitä en jo muistanut ja lopuksi vielä kertasin kappaleen läpi. Illan päätteeksi kävin vielä läpi kaikki sen päivän aikana läpi käydyt kappaleet kerraten läpi.
Kun keskeisimmät asiat alkoivat olla mielessäni, tein muistikortteja tärkeistä termeistä, niin että kortin toisella puolella oli aina termi ja toisella selitys. Näitä kortteja kävin läpi aina kun vain mahdollista, jos sillä hetkellä ei ollut tiivistelmäpakettia saatavilla. Ne kulkivat aina repussa, kun olin menossa bussilla kirjastolle opiskelemaan tai kun söin. Kävin ne läpi aina ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Silloin oikeusteoriaa käsittelevässä kirjassa oli niin paljon käsitteitä, että niiden opiskelu vei aikansa, mutta lopulta vihdoin kaikki termit alkoivat jäädä päähän.
Pääsykoeurakan aikana tein myös kerran harjoituspääsykokeen, jossa harjoittelin niin vastaustekniikkaa, että muistiani. Tähän harjoituspääsykokeeseen käytin paljon aikaa. Ensin vastasin kysymyksiin parhaani mukaan muistini pohjalta, eli ilman kirjaan katsomista. Samalla yritin vastata oikean vastaustekniikan mukaan. Kun olin saanut sen kerran tehtyä paperille ulkomuistista, tein sen koneelle käyttäen apuna kirjaa, ja rakensin vastaukseni parhaan kykyni mukaan. Samalla katsoin läpi, mitä kaikkea en vielä osannut ja kirjoitin ne erilliseen tiedostoon myöhempää opettelua varten. Muutama päivä palautuksen jälkeen sain palautteen, jonka luin kunnolla läpi. Siinä sain niin palautetta oikeasta vastaustekniikasta kuin vastausten sisällöstäkin. Kaiken palautteen otin ilolla vastaan ja kehitin sen avulla itseäni.
Materiaalipaketissa oli harjoitustehtäviä, joiden tekemisen aloitin toiseksi viimeisen viikon lopulla. Käytin koko viikonlopun niiden tekemiseen ja tarkistamiseen. Samalla käytin sitä kerratakseni kaikki keskeiset asiat. Tein ensin alueen kaikki tehtävät, tarkastin ne ja kertasin kaikki väärin menneet vastaukset. Tällä tavoin sain oppia virheistäni parhaani mukaan.
Tuli viimeinen viikko. Stressi ja pieni paniikki alkoi jo pikkuhiljaa nousta, koska tuntui etten osaa vielä mitään. Yritin kuitenkin rentoutua ja palasin itse kirjoihin ensimmäistä kertaa sitten tiivistelmäpaketin täydennyksen. Annoin jokaiselle kirjalle taas kaksi päivää niin, että ensin luin kirjan kunnolla läpi, jonka jälkeen sisällysluetteloa apuna käyttäen kävin läpi kaiken muistamani kappale kappaleelta ja katsoin, oliko vielä jotain keskeistä mitä en osannut. Viimeisenä päivänä ennen pääsykoetta yritin vain rentoutua ja rauhoittua. Selasin tiivistelmävihon läpi ja kävin läpi oikean vastaustekniikan. Olin edelleen epävarma osaamisestani, mutta siinä en enää uskonut, että asialle voisi tehdä vielä jotain, joten annoin vain olla.
Pääsykokeessa en toki osannut kaikkea, mutta ovet oikikseen kuitenkin aukesivat ja vielä valitsemaani yliopistoon. Kannattaa pääsykokeessa muistaa, ettei siellä täysiä pisteitä ollakaan hakemassa vaan yli 60 pistettä on tähän mennessä riittänyt. Sen parempaan ei tarvitsekaan pystyä. Monivalinnat minulla menivät hyvin, mutta esseissä ei kaikki mennyt täysin putkeen. Silti voi päästä sisään. Judica-valmennus auttoi minua pitkälle, enkä usko, että oikiksen ovet olisivat minulle auenneet ilman tuutoriryhmän tukea ja materiaalipakettia.