Judica-valmennus
  • Etusivu
  • Keitä olemme
  • Opiskelijavalinta
  • Materiaalipaketti
  • Blogi
  • Tilaa
  • Valmennuskurssin alusta
  • Menu Menu
  • 0Shopping Cart

Vuoden odotetuin juhla

Heippa! Olen Venla-Mari Leppäniemi ja opiskelen Itä-Suomen yliopistossa toista vuotta. Toimin tänä vuonna Judica ry:nhallituksessa sihteerinä ja vuosijuhlavastaavana.

Tämä on minulle tosi jännittävä päivä, sillä tänään vietetään Judica ry:n kuudensia vuosijuhlia eli tutummin vujuja. Näiden kekkereiden suunnitteluun on kulunut koko kevät ja hieman viime vuottakin. Itse vuosijuhlien lisäksi Judicassa vietetään vuosijuhlaviikkoa erilaisten hauskojen tapahtumien merkeissä maanantaista sunnuntaihin. Tällä viikolla olemme käyneet mm. yksityisessä elokuvanäytöksessä ja drinkkikoulussa. Lisäksi eilen perinteisillä vujusitseillä pääsimme jo fiilistelemään vuosijuhlia James Bond -teeman siivittämänä. Huomenna juhlan jälkeen on luvassa vielä legendaarinen silliaamiainen, joka monelle onkin vujuviikon pääpäivä. Vaikka itse vuosijuhlat ovat ainejärjestömme arvokkain vuosittainen juhla, silliksellä meininki on aivan toisluokkaista, kun tarjolla on yllin kyllin ruokaa ja juomaa.

Mielestäni parasta Judican vuosijuhlissa on se, että teemme kaikkemme, jotta kaikki halukkaat pääsisivät mukaan juhlimaan. Judicassa ei ole esimerkiksi rajoitettu ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden tai avecien ilmoittautumista. Suhteellisen pieni ainejärjestö on tässä tavoitteessa todella suureksi eduksi. Myös kaikki vuosijuhlaviikon tapahtumat ovat avoimia kaikille jäsenille, eli ei tarvitse osallistua vujuille päästäkseen esimerkiksi vujusitseille. Olen myös aivan ihastunut koko vuosijuhlakonseptiin, sillä ennen opintojeni aloittamista en tiennyt tällaisia juhlia järjestettävän yliopistossa. Vuosijuhlat ovat täydellinen tilaisuus pukeutua hienosti, laittaa hiukset kauniisti ja pitää hauskaa ystävien kanssa.

Syy, miksi halusin ainejärjestömme hallitukseen olikin päästä järjestämään hienoja vuosijuhlia. Olen saanut tehdä tätä todella
upean toimikunnan kanssa, ja muu hallitus on tietenkin ollut myös suurena apuna. Jos hallitushommat eivät innosta, toimikuntatoiminta on todella hyvä tapa päästä mukaan ainejärjestön toimintaan! Mahdollisuuksia on meillä Judicassa monenlaisia, ja yksi niistä onkin olla mukana järjestämässä suurimpia ja hienoimpia juhlia.

Jos vielä mietit, olisiko oikeustieteellinen sinulle oikea opiskelupaikka, niin voin ainakin vakuuttaa, että täällä
Joensuussa osataan pitää opiskelun lisäksi myös hauskaa. Jos taas valmistaudut jo ylioppilaskirjoituksiin tai pääsykokeeseen
lukemiseen, toivotan sinulle hurjasti onnea ja tsemppiä! Toivottavasti tavataan ensi syksynä.

 

https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png 0 0 judicavalmennus https://www.judicavalmennus.fi/wp-content/uploads/logo-1.png judicavalmennus2020-03-07 13:00:182020-03-07 13:00:18Vuoden odotetuin juhla
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää blogikirjoituksia

  • Välitsempit!6.5.2023 - 14:26
  • Viime hetken tsempit luku-urakan alkamiseen22.4.2023 - 14:33
  • Sähköinen valintakoe15.4.2023 - 14:35
  • Valmennuskurssi henkisenä tukena8.4.2023 - 13:37
  • Polkuni oikikseen1.4.2023 - 13:39
Judica-valmennus

Valmennuskurssivastaavat:

valmennus@judica.fi

Postiosoite:
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry
Itä-Suomen yliopisto / Oikeustieteet
PL 111
80101 Joensuu

Pikavalikko

Keitä olemme
Opiskelijavalinta
Materiaalipaketti
Blogi
Tilaa
Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

Yleiset sopimusehdot

Valmennuskurssin alusta

Some
Judica-valmennus pääsykoelukemisen apunaPerheellisenä aikuisena oikikseen
Scroll to top

Käytämme evästeitä, mahdollistaaksemme parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston käyttöehdot.

HyväksyTietosuojaseloste


How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only